Milloin syömisestä tuli niin vaikeaa?

11.11.2021

Hei,


Olen miettinyt jo pidemmän aikaa, että miten niinkin normaalista asiasta, kuin syöminen, voi tulla niin iso mörkö. Siinä kohtaa kun havahtuu tilanteeseen, että ylipainoa on kertynyt aivan liikaa, alkaa herkästi hieman kuin pelkäämäänkin syömistä, ettei vain paino nouse enempää. Sen myötä kun aikaa kuluu, alkaa se oma näkemys vääristyä syömisen osalta. Aletaan vähentää ruokaa, koska pelätään lihomista, eli aletaan pelkäämään ihan normaalia ruokaa, eikä muisteta tarkastella että mikä sen lihomisen syy ihan oikeasti on. En usko, että kovin monella se perus makaronilaatikko on se oikea syy lihomiseen, vaan ihan jotkin muut asiat. 


Napostelu? Alkoholi? Stressi? Lääkitys? 


Useimmiten se on jokin noista. Eli ei se perus normaali ruoka. Tosin, valmisruoat päivittäin ovat asia erikseen. 

Mutta tämän kun saisi vielä sinne jakeluun.. Syy, miksi tämän asian nostan esille, on se että luulin alunperin uraani aloittaessa suurimman ajankäytön menevän siihen, että käyn liikkumassa heidän kanssaan ketkä eivät itseään saa motivoitua liikkeelle tai ohjaamassa kuntosalilla. Ei. Suurin puheenaihe on aina ruoka. 



"En uskalla vieläkään syödä tarpeeksi.."

On kuulluin lause tässä edellisen kolmen vuoden aikana. Tottakai ymmärrän sen pelon, kun sen painon ei haluta yhtään enää nousevan grammaakaan. Ai vitsi kun sen saman pelon saisi myös herkkuja kohtaan..

Kysyn aina valmennuksissani jokaiselta, että mitä luulet mikä tähän tilanteeseen on johtanut? Voin kertoa, että ei ole yhtäkään ainutta kertaa kun vastaus olisi ollut kotona tehty ruoka. Vastaus on aina joko liiallinen herkkujen syönti, iltaisin oluen/viinin juonti tai kokoaikainen valmisruokien syönti, kun ei tule tehtyä itse ruokaa.

Mutta kuitenkin siinä kohtaa kun teen ravintosuunnitelman, jonka jälkeen henkilö alkaa kokkaamaan itse, niin hän ei kuitenkaan uskalla syödä riittävää määrää sitä ruokaa. Vaikkei se itse tehty ruoka ollut edes se syyllinen siihen painonnousuun. Miltä kuulostaa? Ei kovin järkevältä, eli syömisestä on tullut mörkö joka täytyy saada pois, jotta pystytään onnistumaan.



"Eikö paino nouse jos syön näin paljon?"

On ihan arkipäiväinen kysymys. Minkä ymmärtää kyllä, koska laittamani määrät aterioille ovat varmaan enemmän mihin olet tottunut. Aiemmin olet saattanut syödä liian vähän, joka on juuri johtanut siihen, että illalla paikataan kehon kalorivajetta niillä herkuilla. 

Ja siitähän juuri halutaan pois, eli ruvetaan syömään riittävästi ettei illalla tarvitse vetää mitään huonoa oloa ja ähkyä itselleen. Vai mitä? Se vaatii vain sen uskalluksen alkaa syömään ihan normaalia ruokaa tarpeeksi. 

Mitä sitten tapahtuu kun aletaan syömään riittävästi?

Ihan ensimmäisenä täytyy tiedostaa, että kehosi on tottunut tämän hetkisiin ruokailutottumuksiin. Se ei osaa heti samalla sekunnilla ottaa vastaan suurempaa määrää ruokaa, varsinkin jos nyt alat syömään itse tekemääsi ruokaa entisten valmisruokien sijaan. Jos aiemmin olet esimerkiksi tottunut syömään 1-2 kertaa päivässä ja lisäät sitä yht'äkkiä 3-5 kertaan päivässä, niin tottakai keho reagoi siihen ja voi tulla erilaisia tuntemuksia.

Esimerkiksi:

  • Ähkyn tunnetta
  • Ummetusta
  • Vatsa löysällä
  • Finnejä
  • Hiusten rasvoittumista

Nämä ovat kaikki ihan asiaan kuuluvia, normaaleja tuntemuksia kun vaihdetaan ruokailutottumuksia. Ne saattavat kestää ensimmäiset parikin viikkoa, mutta niitä ei pidä säikähtää. Se on vain merkki siitä, että kehosi alkaa puhdistua ja toimia sen jälkeen normaalisti. :)

Siinä kohtaa kun istuu vessassa ja alkaa turhautumaan, täytyy muistutella itselleen että tämä kuuluu asiaan. Ei pidä heittää hanskoja tiskiin samantien, vaikka kuinka tekisi mieli. Tietenkään kaikille tuollaisia tuntemuksia ei tule, vaan päinvastoin vatsan ja koko kehon toiminta paranee. Se riippuu täysin henkilöstä.



Paino putoaa, kun uskallat syödä

Kuulostaako tyhmältä? Minäpä kerron asian toisenlaisen mielikuvan kautta. Kutsun sitä "norppailmiöksi." 

Tiedät, että norpat varastoivat ylimääräistä itseensä, että pärjäävät talven. Ihan sama pätee siinä vaiheessa, kun kehosi on tottunut siihen että syöt isoja määriä harvoin, eli tottakai se varastoi rasvaa, kun ei tiedä milloin sitä ravintoa saa lisää. Siinä tilassa keho ei luovuta sitä ylimääräistä rasvaa pois, vaan se varastoi sen. Laihtumista ei tapahdu.

Mutta! Kun alat syömään säännöllisin väliajoin ja ennen kaikkea riittävän määrän, kehosi totuttua siihen se tietää, että ravintoa saa lisää tarpeeksi paljon, joten siinä kohtaa se uskaltaa lähteä luovuttamaan sitä ylimääräistä rasvaa pois. Paino putoaa. 

Kuulostaa järkevältä, eikö? Näin se on.


Tämän tekstini pointti oli se, että ymmärretään mikä se todellinen syy niille kertyneille kiloille. Ettei pelättäisi normaalia ruokaa. Minulta kysytään useasti voiko vaikka jotain tiettyä leipää syödä tai että mikä on se resepti, jolla laihtuu. Laihtuminen tapahtuu kokonaisuudesta, josta tulen kirjoittamaan myöhemmin tarkemmin. 

Täytyy olla rehellinen itselleen. Jos haluaa painoa pudottaa, täytyy tarkastella miten itse oikeasti syö ja olla rehellinen itselleen ennenkuin lähtee karsimaan miltään lounaalta tai päivälliseltä määriä pienemmiksi. Hyvänä vinkkinä on se, että kirjoittaa muutamalta päivältä aivan täysin rehellisen ruokapäiväkirjan itselleen ja tarkastelee mistä se ongelma oikeasti johtuu. Voisiko vaikka päivällä ruokamäärää lisätä, ettei tarvitse joka kaappia tutkia illalla?



Kiitos kun luit tekstini, kuullaan taas! 


Terkuin,

Marianne