Hei,

Juurikin samaisesta syystä, josta jo otsikkokin kertoo, ei ole pitkään aikaan tullut kirjoitettua. Ihan rehellisesti voin sanoa, että aikamoista kaaosta on pitänyt niin työelämässä kuin vapaalla. Varsinkin kun on yrittänyt samalla pitää kiinni siitä terveellisestä syömisestä ja edes silloin tällöin liikkumisesta, puhumattakaan siitä miten oma pää kestää välillä mukana. (Toivon mukaan edes välillä, hah!) 

Tämä ei ole kirjoitus työstä, vaan vertaistuellinen teksti siitä, miten niitä palapelin paloja kasataan kiireisen arjen keskellä samalla kun yritetään pitää yllä elämäntapamuutosta.

Lähdin tekemään ensimmäistä kertaa elämäntapamuutosta jo vajaa 10 vuotta sitten ilman perhettä ja lapsia. Olin vetänyt miltein 1,5 vuotta ilman mitään herkkuja tai muuta, mutta raskausaikana se lähti aivan täysin käsistä. 

Olin kuitenkin päättänyt, että kerta tiedän miten se muutos onnistuu niin aloitan uudelleen kunhan tytär on syntynyt. En ottanut mitään paineita ja se onnistuikin hyvin - niin pitkään ennenkuin palasin takaisin työelämään. Kotona äitiyslomalla sain kuin sainkin hyvin tehtyä lenkkejä sekä kotijumppia Moonan ollessa pieni, kun ei ollut kiire minnekään. Toista se olikin sitten töihin paluun jälkeen.. 

Menin takaisin töihin heti kun "sai" mennä ja sen jälkeen elämä on kyllä muuttunut täysin. Sain kyllä uudestaan pudotettua painoa pois mikä ei minulle ole vaikea tehtävä. Kun jotain päätän niin sehän muuten pitää. Vuodet menivät eteenpäin, työpaikat vaihtuivat välillä ja kun luulin, että tämähän toimii niin päätinpä sitten hypätä palkkatöistä yrittäjäksi 3 vuotta sitten. Aika on kyllä nytkin mennyt todella nopeasti, koska mielestäni vasta menin kouluttautumaan valmentajaksi. 

Äitiys & yrittäjyys, se vasta onkin oma juttunsa..

Ei nimittäin onnistuisi ellei osaisi multitaskata niinsanotusti, eli hoitaa ja muistaa sataa asiaa samaan aikaan. Se taitaa kyllä olla jokaisen äidin supervoima. Tosin, sekin voi mennä herkästi yli jos on liikaa asioita kokoajan muistettavana. Ne nimittäin alkaa unohtua yksi toisensa jälkeen jossain kohtaa kun menee tarpeeksi lujaa. Haluan aina puhua ja kirjoittaa ihan rehellisesti ja suoraan kaikista elämän asioista. Turhaan sitä kiertelemään, vai mitä? 

Minulla ei ollut mitään kultareunuksilla olevaa lapsuutta, eikä nuoruutta joten haluan itse olla paras mahdollinen äiti. Se ei aina kuitenkaan onnistu, koska työt on tehtävä ja koti hoidettava samalla kun tulisi pitää huolta myös itsestään. Tyttäreni on tällä hetkellä juuri täyttänyt 6 vuotta ja aloittanut esikoulun, joten sitä omaa tahtoa tosiaan alkaa löytymään. Kerron kohta esimerkkipäivän johon varmasti pystyt samaistumaan jos sinulla on lapsia, mutta ensin yleinen päivitys minkälaista arkea pyöritän eli mistä se minun kaaokseni koostuu..

Viikko - viikko systeemi

Erosin tyttären isästä reilu vuosi sitten ja muutin omaan kotiin. Eli joka toisella viikolla olen äiti ja joka toisella viikolla yritän unohtaa olevani äiti, näin rumasti sanottuna, koska se viikko kun lapsi ei ole minulla kotona, tuntuu ihan hirveältä. Sitä kautta kun on hirveä ikävä ja vain miettii, miten toisella siellä menee niin tottakai se vaikuttaa ihan jokaiseen päivään sillä "omalla viikolla". Kun elän tunteilla niin se ikävä vaikuttaa ihan konkreettisesti omaan käyttäytymiseen sekä sitä kautta työntekoon. Tiedän, että joidenkin mielestä olisi ihanaa saada aina välillä viikko vapaata, mutta nykyään jotenkin kun lapsi on tarpeeksi iso jo, hyvät läpät ja kiva viettää aikaa yhdessä niin se viikko tuntuu ihan liian pitkältä ajalta. Tiedän kyllä senkin, että mitä enemmän itselle tulee ikää niin sen nopeammin päivät ja viikot menevät joten.. Eiköhän se tästä. :)

Mennään varsinaiseen aiheeseen.. Eli miten pidän mukana paremmat valinnat elämäntapamuutoksen osalta härdellin keskellä:

1. Suunnittelemalla. Niin pitkälle en ole hifistellyt, että kirjoittaisin mitään ruokajuttuja kalenteriin, mutta pään sisällä suunnittelen ennakkoon paljonkin asioita. Ruoka on varmaan ainut aihe joka sieltä muiden muistettavien asioiden seasta ei unohdu! Haha! 

Olen aina rakastanut suunnittelua ihan jo esimerkiksi juhlien osalta. Mietin kaikki yksityiskohdat todella tarkasti ja kun näen valmiin lopputuloksen niin ah! Miten hyvä mieli. Samalla tavalla suunnittelen ennakkoon mitä syön minäkin päivänä. Tiedän sen liian hyvin, että jos pääset töistä vaikka klo 18:00 eikä kotona ole ruokaa valmiina ja kaupassakin pitäisi vielä käydä, niin hermoni palaa ihan samantien ja tulee todella helposti syötyä mitä sattuu. Siinä vaiheessa ei enää pysty ajattelemaan yhtään mitään.

Ennen kävin kerran viikossa vain kaupassa, mutta nykyään kun olen luistanut kauppalistasta (ihan oma moka siis), niin usein unohtuu sieltä jotain tärkeää ja sitten joutuu käymään parin päivän sisällä uudestaan. Sitä yritän tosin välttää koska jos joudun käymään keskellä viikkoa kaupassa töiden jälkeen muksu mukana, niin saattaa alkaa karkkien tai jonkun muun asian kysely - joka vie aikaa.

Tiedän kyllä jo ennakkoon milloin siellä kaupassa joutuu ylimääräistä käymään, niin siihen osaan nykyään aina varautua jollain välipalalla. Nälkäisenä sinne ei nimittäin kannata mennä. Minun kohdallani se nälkäisenä kauppaan meno suoraan töistä ei tarkoita että ostaisin mitään herkkuja sieltä, sitä en ole koskaan harrastanut, vaan se tarkoittaa sitä että pinnani palaa hyvin nopeasti. (Mitä ei miusta välttämättä uskoisi, mutta näin se on)

2. Teen ruokia ennakkoon. Se on seuraava steppi suunnittelun jälkeen, eli osta kerralla useamman päivän ruoat ja tee ne silloin kun on hyvin aikaa. Välillä saatan kyllä joutua tekemään viikollakin myöhään ruokia, mutta silloinkin mietin että niistä riittää useammalle kerralle. Tämä voi kuulostaa työläältä ja isolta hommalta, mutta loppupeleissä samalla vaivalla pääsee eikä aikaakaan edes mene kauaa. Se on vain kuvitelmaa.

Lapsen ollessa viikon kotona yritän miettiä ruokia joita hänkin söisi eli silloin menee enempi pastapainoitteisesti ja viikonloppuisin tulee välillä jotain jopa leivottuakin. Omilla viikoillani taas voin kokkailla hieman eri tavalla, kun ei tarvitse miettiä mitä ruokaa tekisin, jota tytärkin söisi. (Hän on tosiaan aika nirso, joten joudun välillä kuitenkin tekemään hänelle eri ruokaa kuin itselleni)

Töissä ollessani joskus en ymmärtänyt pitää taukoja, johtuen täydestä kalenterista sekä siitä, että laitoin kaikki muut itseni edelle. Siitäkin viisastuneena - pidän huolta että niin kiire ei voi olla ettei ehtisi syödä edes pientä välipalaa. Päivällä on pakko ehtiä syömään, koska muuten se kostautuu kyllä illalla liikaa syömisellä.

3. Liikun joka viikko vaikkei aina huvittaisi. Nyt olen tosin ollut hetken aikaa kipeänä, mutta normaalisti pystyn hallitsemaan arkea paljon skarpimpana kun ei vain nysvää paikallaan. Sen huomaa kyllä heti viikon jälkeen omassa kyvyssä toimia ja selvitä arjesta, jos ei ole yhtään liikkunut. Tosin, työni puolesta se on minulle helppo toteuttaa, koska jumppakavereita kyllä löytyy ja moni valmennettava tykkää siitä kun hikoilen ja "kuolen" mukana. :)

4. En tee enää liian pitkiä työpäiviä. Joskus huomasin, että ei se pää ja keho jaksa jos painaa aamusta iltaan menemään. Ajattelin silloin vielä ensimmäisenä vuonna kun aloitin valmentajana, liikaa muiden kuin itseni hyvinvointia. Ennen tein n. klo 20-21 asti illalla töitä (aamulla aloitus klo 9-10 välillä) ja nykyään aloitan n. klo 10 ja lopetan klo 17-19 välillä.

5. Yritän pitää unirytmistä kiinni. Aina se ei tosin onnistu, mutta sen huomaa niin selvästi kun käy viimeistään klo 23 nukkumaan niin jaksaa seuraavana päivänä paremmin, kuin että olisi selannut vaikka tiktokkia klo 2:00 asti yöllä.

Tottakai on päiviä kun mikään yllä mainituista ei suju, niitä on kaikilla

Esimerkkipäivä:

Nukutaan muksun kanssa pommiin. En ole jostain syystä kuullut herätystä ja nousen kun on enää puoli tuntia aikaa. Vauhdilla kunhan kahvit ehtii juomaan niin hyvä juttu! Revin lapsen sängystä että nyt hoplaa ja mennään - eikä meinata! Somet jää tekemättä. Yrität vauhdittaa lapsen pukemista, mutta se vain hidastuu entisestään kun yrität olla nopea. 

Huh! Kerkesi eskariin. Onko miulla kaikki työkamat mukana? Mietin sitä kun ajan tuhatta ja sataa työpaikalle. Onneksi ei tullut poliisisetää vastaan. Oli työkamat, mutta eväät jäi. Menen päivän ja ohjaan syömättä. Haen lapsen hoidosta ja viimeisillä voimilla raahaudutaan kotiin. Äkkiä jotain ruokaa - ihan mitä vaan sattuu löytymään. Jääkaappi tyhjeni.

Pikapesuille ja sänkyyn samalla kun lapsi kyselee miksi äitiä kiukuttaa. Noh.. Oli vähän rankka päivä. 

Mutta hengissä selvittiin! Näitä päiviä sattuu välillä. Se on vaan elämää se. :) Aina seuraavana päivänä sitten vedetään astetta paremmin. Pointtina että vaikka tekee elämäntapamuutosta, niin joskus vaan ei mene kaikki putkeen. Se on vaan hyväksyttävä ja seuraavana päivänä taas paremmin. 

Tällaiset mietteet tällä kertaa. Toivottavasti sait jonkinlaista boostia omaan muutokseen jos sellaista teet!

Kuullaan taas! <3

Terkuin Marianne